torstai 23. toukokuuta 2013

Its Raining

Toinen päivä putkeen sadetta. Vaikka se tekeekin luonnolle hyvää niin mä inhoan sadetta ylikaiken. Mun hiukset menee ihanalle kiharalle heti jos vähänkin kastuu vaikka olenkin suoristanut ja laittanut kaiken maailman mömmöt tukkaan niin silti. Lähdin eilen kouluun ballerinoissa ja muutenkin vähissä vaatteissa ja kaikki muta lensi tottakai mun housuille. Nyt oon ihan jäässä täällä kotona, varmaan eilisestä tuun vielä kipeeksikin. Haha kauheeta valitusta! Mutta näin vaan on.
Rakastan sadetta jos saa olla koko päivän kotona, viltin alla ja kuunnella sadetta. :)

kuva: weheartit
Oon tässä jo jonkun aikaan suunnitellut tulevaa reissua mikä pitäisi näillä näkymin myös onnistua. Valmistun kesäkuussa ja sen jälkeen ei ole mitään ns. velvollisuuksia täällä joten mikä parhainta on lähteä reissuun! Rakastan matkustelua ja nyt onkin ollut jo liiän pitkä tauko sillä viimeisin reissuni oli viime kesäkuussa 3 viikon roadtrip ympäri Eurooppaa. Se oli kyllä parasta aikaa <3 Reissun aikana ehdittiin käymään monessa maassa ja kaupungissa. Yksi kyllä oli ylitse muiden nimittäin Etelä-Ranska. Olen aina tykännyt Ranskasta mutta mikään ei vedä vertoja Etelä-Ranskalle.
Olemme suunnitelleet kaverini kanssa että suunnattaisiin sinne päin ja mä en pistä yhtään vastaan ;) Cannes oli yksi suosikeistani, pieni ja kotoisa paikka. Ahh, en kestä odottaa vasta elokuussa olisi tarkoitus lähteä matkalle.

Tässä muutamia kuvia viime reissulta;

Saint Tropez

Barcelona


Saint Tropez

Cannes
Näihin kuviin on hyvä lopettaa.

-L

tiistai 21. toukokuuta 2013

I love food

Pidettiin kaverini kanssa yksi ilta ihana viini/ruoka -ilta mun luona. Juotiin muutama lasi viiniä, tehtiin hyvää ruokaa mm. pikku pizzettoja ja ihana hedelmä-suklaa fondue ja kuunneltiin hyvää musaa. Ihana pitää tuollaisia iltoja keskellä viikkoakin vähän irtiottoa perus arkirutiineista.




Yummyy! Nyt kun katsoo noita kuvia maha rupee kurnimaan, apua :D


Aamuista kuvaa väsyneestä naamasta haha!  


-L

maanantai 20. toukokuuta 2013

Summer is HERE

Päivä päivemmästä on ollut lämpöisempää ja eilen oli niin ihana kesäsää että en voi uskoa tätä todeksi. Niin kauan sitä on odotettu ja NYT se on täällä. Pitää muistaa nauttia joka päivästä! Viikonloppu meni rennoissa meiningeissä vähän töitä ja sunnuntaina vapaapäivä. Sunnuntaina oltiin isommalla kaveriporukalla heti aamusta jo nauttimasta kesäisestä päivästä Kaivarissa ja ympäri keskustaa. Käytiin myös eilen korkkaamassa uusi Sushibar + Wine Korjaamolla. Siellä on kyllä ehdottomasti parhaaat sushit <3

Tässä vähän kuvia eilisestä hieman sekalaisessa järjestyksessä :)





Nyt pitää vaan päästä auringon alle ruskettumaankin ettei näyttäisi niin kalkkilaivan kapteenilta ;)

Ihanaa viikonalkua kaikille!

-L

maanantai 13. toukokuuta 2013

Toukokuu

Oho, on taas vähän vierähtänyt aika... Anteeksi! Nyt on kouluhommat purkissa ja eikun noin kuukauden päästä näyttöihin ja thats it! En jaksaisi enään odottaa. Nyt on ollut koko ajan jotain juhlia/illanistujaisia tms. mutta sepä ei muo haittaa :) Juhliminen on aina hauskaa.

Tässä tulisi ihanalta ja aurinkoiselta vappupäivältä muutama kuva. Päälläni on ostamani raidallinen maxi-mekko mistä jo teinkin postausta. Se on kyllä vaan niin ihana, nyt onkin kauhea maxikuume tarviin noita lisää!!





Oli kyllä niin hauskaa ja ihmiset niin iloisia :) Musat soi ja skumppaa virtasi koko päivän <3

Nyt vaan nautitaan näistä lämpöisitä keleistä mitä on luvattu loppuviikolle! En voi uskoa vieläkään että se kesä on oikeasti tulossa, tuntuu vieläkin oudolta koko ajatus -hyvällä tavalla ;)

-Linda

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Spring is here

Finaly! Tätä on odotettu. Viikonloppu oli kyllä niin aurinkoista ja "lämmintä"!! Vaikka lämpötilat liikkuu vasta siinä +10 hujakoilla, niin päätin vetää ballerinat jalkaan. Oon aina niin malttamaton jokaisessa asiassa niinkuin tässäkin. En vaan jaksa odottaa että saan pukea ballerinat ja aurinkolasit, silloin tiedän että kevät on viimeistään tullut :) Olin koko viikonlopun töissä mutta onneks kerkesin edes vähän nauttia auringosta. Lauantaina päätettiin myös lähteä extempore lefaan katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto ja oli muuten ihan hiton hyvä, suosittelen!

Tässä vähän eilistä kuvasaldoa





Mulla on enää viikkoo aikaa tehdä opinnäytetyö sekä liiketoimintasuunnitelma. Kauhee stressi päällä ja pitäisi vielä käydä koulussa ja töissä. Tässä mun vapaa-ajat suurimmaksi osaksi kulkee; koneella kirjottamassa luonnonkosmetiikasta, WUHUU!

Mutta nyt rupeen syömään iltapalaa ja kohta nukkumaan! Zzz

-L

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Uutukaisia...

Pari postausta taakse päin kerroin tilanneeni Brandokselta French Connectionin balleriinat. No nyt ne sitten saapui postissa ja tadaa 


Aivan täydelliset! Istuu ja tuntuu todella hyviltä ja laadukkailta :) Im so happy. 

Kävin myös piipahtamassa Vilassa ja löysin ihanan maximekon ja enhän mä sitä voinut sinne kauppaan jättää...


Tässä myös pituus oli just mulle, sillä olen "aika" lyhyt joten mun on ollut tosi vaikeaa löytää oikean pitusta maxia ja nyt se löytyi. Kunhan se kevät edes saapuisi niin oltais jo askeleen lähempänä kesää, hah! :D

Kohta valmistautumaan taas töihin lähtöön. Nyt on jo perjantai WOOPWOOP! Vaikka itse vietän viikonlopun töiden merkeissä niin kuitenkin viikonlopuissa on aina oma fiilis, eikö? :)

ps. Äläkäähän masentuko tosta ilmasta!! :(

-L

torstai 18. huhtikuuta 2013

Banaaniletut

Namskis! Tuossa muutama päivä sitten tehtiin banaanilettuja, oijoi ne on vaan niin hyviä.
Reseptihän on maailman helpoin; 3 banaani ja 3 kananmunaa. Itse sekoitin mukaan vielä mustaherukka marjoja lopuksi, sopivan kirpeitä muuten aika makeeseen lettuun. Siitä sitten blenderiin sekaisin ja that's it! Jopa mäkin osaan tehdä banaaniletut, muuten en pahemmin tykkääkkään kokkailusta.
Ainut miinus on paistaminen siinä pitää olla vähän tarkemipi, eli tekee aika pieniä letuista että ne pystyy kääntämään.

 Paistamiseen käytin Cocovin kookosöljyä.



Tosi nopea tehdä jos iskee makeannälkä ja tietty terveellinen.

-L